Taustatietoja


Lapsuus ja nuoruus

Olen syntynyt Jämsässä vuonna 1970. Lapsuuteni asuin ensin Palomäen kerrostalossa, kunnes vuonna 1982 muutimme Partalan kylälle. Ala-asteen olen käynyt Vitikkalassa, yläasteen Seppolan koulussa ja lukion Jämsässä. Ylioppilaaksi pääsin keväällä 1989. Samana syksynä
aloitin opinnot Helsingin yliopistossa.

Opiskelin Helsingin yliopistossa matematiikan aineenopettajaksi. Samalla olin mukana erilaisissa opiskelijajärjestöissä (jotkut ovat nimittäneet minua jopa järjestöjyräksi). Järjestöurani alkoi matematiikan, fysiikan ja tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestöstä Limes ry:stä.

Kaksi vuotta olin hallituksessa tavallisena jäsenenä ja seuraavat kaksi vuotta puheenjohtajana. Matematiikan opiskelijaryhmässä olin myös aktiivisesti mukana.

Sitten jatkoin SOOL:ssa eli Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitossa hallituksen jäsenenä ja varasihteerinä. Tänä aikana olin myös OAJ:n koulutuspoliittisessa työryhmässä opiskelijajäsenenä.

Opiskeluaikana olin myös yliopiston hallinnossa mukana matematiikan laitoksen johtoryhmässä.

Viimeisin "pestini" oli HYY:n edustajiston jäsenenä 3.12.1993-30.11.1995.

Akavan opiskelijastipendin sain vuonna 1995.
Valmistuin matematiikan aineenopettajaksi 26.4.1996 ja oppiarvoni on siis FM.


Olen minä oikeitakin töitä tehnyt...

Lukioaikana ja opiskeluaikana olin yhteensä viitenä kesänä paikallisessa T-kaupassa töissä (kassalla ja lihatiskin takana). Kaksi kesää olin yliopistolla oman tiedekuntani opintotoimistossa töissä.

Kesällä 1995 muutin takaisin Jämsään ja seuraavan lukuvuoden opintojen loppusuoralla tein opettajan sijaisuuksia Jämsässä, Jämsänkoskella, Mäntässä ja Säynätsalossa. Kevään 1996 olin Partalan koulussa 1-2 lk opettajana.

Syksystä 1996 olen ollut Jämsän lukiolla matematiikan, tietotekniikan ja fysiikan opettajana. Lukion lehtorin virka minulla on ollut 1.1.2001 lähtien. Nykyään opetan pitkää ja lyhyttä matematiikkaa.

Vuonna 1995 ostimme mieheni kanssa hänen kotitilansa. Maatilamme on nykyään viljatila. Minun työni tilalla on kirjanpidon ja verotuksen hoitaminen. Lisäksi olen mukana kevättöissä pellon muokkauksessa, jos vain lapset antavat minulle tilaa. Alkuaikoina minun vastuullani oli pellon jyrääminen kylvön jälkeen kopittomalla traktorilla, mutta se on jäänyt pois uuden kylvökoneen
myötä.


Ja saanut lapsia!!

Lukioaikainen poikaystäväni on nykyinen aviomieheni, yhteisvelalliseni ja neljän lapseni isä. Lapsemme ovat syntyneet 1997, 2000, 2002 ja 2004. Vanhin on valmistunut talonrakentajaksi Jämsän Ammattiopistosta, toiseksi vanhin on ylioppilas Jämsän lukiosta ja Ilmavoimien alikersantti. Hän opiskelee tällä hetkellä Tampereen yliopistossa. Toiseksi nuorin opiskelee maantiedettä Joensuun yliopistossa. Nuorin lapsemme opiskelee Jämsän lukiossa kolmatta vuotta ja hän valmistunee keväällä 2023 ylioppilaaksi.


Harrastan

Jämsään muutettuani 1995 menin Naisvoimistelijoiden jumppaan ja seuraavan vuonna olinkin jo Naisvoimistelijoiden hallituksessa mukana. Vuosina 1998 ja 1999 olin seuran puheenjohtajana.

Jumpassa käynti on jäänyt ja tilalle on tullut käsityöt. Neulon, virkkaan ja teen toisinaan makramee-töitä ihan omaksi iloksi.

Entinen opettajakollega Ritva Nurminen sai minut houkuteltua mukaan järjestämään Jämsän yhteiskoulun ja -lukion entisten oppilaiden iltamia ja nykyään olen entisten oppilaiden yhdistyksen sihteeri. Yhdistys on vaihtanut nimekseen Jämsän Yhteiskoulun Seniorit ry.

Oman kylän, Partalan kyläyhdistyksen toiminnassa olen ollut aktiivisesti mukana, kunnes huhtikuussa 2008 jäin pois sihteerin toimesta muiden kiireiden takia. 2010 palasin mukaan kyläyhdistyksen hallitukseen rivijäseneksi.


Ladies´Circle -klubitoiminta oli tärkeä harrastus vuodesta 1996. Olin kansallisen hallituksen jäsen ja oman piirimme puheenjohtaja toimintakaudella 2006-07. Keväällä 2008 olin ehdolla järjestömme
varapresidentiksi, mutta en tullut valituksi. Toukokuussa 2012 minut valittiin LCSF:n rahastonhoitajaksi ja se pesti kesti kaksi toimintavuotta. Minut potkittiin pois omasta klubistani LC-35 Jämsä ry:stä keväällä 2015, kun järjestön yläikäraja tuli vastaan. Tämä poliittisesti sitoutumaton harrastus jatkuu TC-35 Jämsä -klubissa. LC-35 kutsui minut kunniajäsenekseen syksyllä 2015.


Kunnallisvaalien 2008 myötä olen aktivoitunut myös poliittisessa järjestössä. 2009 vuoden alusta lähtien olen ollut Keskustan Jämsän kunnallisjärjestön hallituksessa sekä Vitikkalan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. Vuodesta 2011 olen ollut Keskustan Jämsän
kunnallisjärjestön puheenjohtaja. Teimme Keskustan järjestöuudistuksen myös Jämsässä. Kunnallisjärjestö lakkautettiin ja nyt meillä on vain yksi kuntayhdistys nimeltään Keskustan Jämsän paikallisyhdistys, jonka puheenjohtajana olen.

Vuosina 2013 - 2021 olin Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Kuntavaalien 2021 myötä olen kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja.

Syksystä 2021 lähtien olen Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian yhtymävaltuuston toinen varapuheenjohtaja ja sen toimen myötä minulla on puhe- ja läsnäolo-oikeus Gradian hallituksen kokouksissa.

Olen edustanut Jämsän kaupunkia Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin valtuustossa vuodesta 2013 lähtien eli koko sen ajan, kun Jämsä kuului Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin. Sairaanhoitopiirit lakkasivat 1.1.2023, jolloin hyvinvointialueet aloittivat toimintansa.

Keväällä 2022 tuli valituksi Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Valtuuston jäsenyyden lisäksi olen myös tarkastuslautakunnan jäsen sekä Keskustan aluevaltuustoryhmän sihteeri.

Keväällä 2016 minut valittiin LähiTapiola Keski-Suomen hallintoneuvostoon ja olen nykyisin sen varapuheenjohtaja.

EU:n Alueiden Komitean varajäsen olen ollut 25.4.2017 lähtien.