Blogin arkisto

Tykkää minusta

Share |

Torstai 4.9.2014 klo 10:18 - Merja


Olen keski-ikäinen nainen. Sosiaalisesta mediasta eli tutummin somesta on tullut minulle arkirutiini. Käyn useamman kerran päivässä lukemassa Facebookista ystävieni kuulumiset ja tykkäämieni yhteisöjen tai asioiden ajankohtaisimmat tiedotteet. Hieman harvemmin seuraan Twitterissä esimerkiksi pääministerimme ajankohtaisia mietteitä. Kirjoitan someen myös omia kuulumisiani, kun asia tai ajankohta on sopiva. En ole se kaikista aktiivisin kirjoittaja ystäväjoukostani, mutta en myöskään se harvimmin kirjoittaja.

Olen vain yksi niiden monien joukosta, joille some on arkirutiini. Some palvelee päivittäisiä viestinvälitys- ja mediankulutustarpeita. Jokaisella käyttäjällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällöntuottaja tiedon vastaanottajana olon lisäksi. Somen käyttäjät haluavat pitää yhteyttä läheisiin, viihtyä ja rentoutua sekä myös saada ajankohtaisia tietoja ja uutisia. Nuoret ovat parhaiten omaksuneet somen käytön. Työpaikallani näen välitunnilla useamman nuoren penkillä vierekkäin istumassa, ja jokainen heistä käyttää omaa älypuhelintaan selaten somesta kavereiden kuulumisia tai he jopa viestittelevät toisilleen reaaliaikaisesti netin välityksellä.

Kaikki eivät kuitenkaan halua olla mukana sosiaalisessa mediassa. Se valinta heille suotakoon. Kukin antaa elämästään ja itsestään sen verran kuin itse haluaa. Minä haluan jakaa luottamushenkilönä lisää ajankohtaisia asioita sosiaalisessa mediassa. Olen perustanut Facebookiin sivun julkisuuden henkilölle nimeltä Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Tästä voi tykätä tai olla tykkäämättä. Jos painaa Tykkää-painiketta, niin Facebookin seinällesi ilmestyy myös minun kuulumisiani Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Sivun tarkoituksena on lisätä vuorovaikutusta poliittisen päätöksenteon ja kuntalaisten välillä. Hyvä puoli tässä viestintäkanavassa on se, että viestin lähettäjillä on nimet ja kasvot, toisin kuin niillä nettipalstoilla, jonne nimettöminä kirjoitellaan.

Avainsanat: some, Facebook


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini